Lavatarhuri 6253

Haapalahti, Heidi – Lehtonen, Suvi – Tuisku, Teija
Tammi 2015, sidottu, 192 s

Uusi innostava tapa viljellä kasviksia: Viljelylavassa voit kasvattaa melkein mitä vain porkkanoista ja nauriista maissiin ja parsaan, vaikka maaperä olisi sitkeää savea tai kovaa kivikkoa.
Lavatarhurista löytyvät ohjeet niin viljelylavojen tekoon kuin eri kasvilajien viljelyyn lavassa. Luonnonmukaisessa lavatarhassa kasvualustasta huolehditaan siten, että samaa kasvualustaa voi käyttää vuodesta toiseen. Kirjassa ohjeistetaan erilaisten katteiden käyttöön, kasvualustan pieneliöstöstä huolehtimiseen ja luonnollisista
raaka-aineista tehtyjen lannoitteiden ja torjunta-aineiden valmistamiseen.
Teoksen tunnelmalliset kuvat houkuttelevat hyötyviljelyn riemukkaaseen maailmaan ja esittelevät erilaisia lavaratkaisuja. Luonnonmukaiset hoito-ohjeet ja hyviksi havaitut viljelyniksit auttavat onnistumaan oman sadon kasvattamisessa.

Erittäin hyvä tietopaketti ja monen kauden ajalta yksi parhaista puutarhakirjoista!

17,50

1 kpl

13 varastossa