Kirsikkatomaatit

Yksivuotinen. Kotoisin Etelä-Amerikasta. Tuotu Eurooppaan 1500-luvulla. Aluksi kasvatettiin koristekasvina, hedelmiä uskallettiin syödä vasta 1800-luvulla. Suomessa kasvatus aloitettiin 1900-luvun alussa. Ennen vanhaan kasvia kutsuttiin lemmenomenaksi. Vihreissä osissa on
lyhyitä rauhaskarvoja, joista johtuu kasville ominainen tuoksu. Hedelmät sisältävät karoteenia ja lykopeenia.

1 g = 300–350 siementä.

Esikasvatus 7–8 vk ennen istutusta eli kylvö maaliskuun puolivälistä huhtikuun puoliväliin. Itää parhaiten 22–26 asteessa. Itämisaika 5–10 vrk. Paras taimikasvatuslämpötila 18 °C. Uudelleenistutus entistä syvempään. Ennen ulosistutusta taimia on karaistava 8–10 päivää.
Tomaatti rakastaa lämpöä ja aurinkoa. Vaatii hyvin lannoitetun,
fosforipitoisen ja multavan kasvupaikan. Liika typpi huonontaa makua ja lisää alttiutta kasvitaudeille. Tasainen kastelu ja ruohokate hyväksi. Sivuversot eli varkaat poistetaan runkotomaateista. Myös tiheistä pensastomaateista kannattaa harventaa sivuversoja. Latvotaan loppukesällä, jotta voima jää hedelmien kehittymiseen.

Tuoreena, voidaan myös pakastaa tai valmistaa esim. ketsuppia. Raa’at, väriltään jo vaalenneet tomaatit voi kypsyttää sisällä tai säilöä etikkaliemeen. Tomaatin vihreät osat, kuten tummanvihreät hedelmät, lehdet ja varret, ovat myrkyllisiä.

Valitse näistä:


’Pearshaped Yellow’ 1704

Keltainen, erittäin  makea  cocktail-tomaatti, jolla on hauskan päärynänmuotoiset hedelmät.

Runkotomaatti

Biodynaaminen siemen

4,40

Annos noin 10 siementä
Tomaatti ’Primabella’ 1921

Avomaalle soveltuva runkotomaatti.Tämä kirsikkatomaattilajike on maultaan makean kirpeä ja aromikas. Hedelmät painavat noin 30 g.

 

Biodynaaminen siemen

4,40

Annos noin 10 siementä
’ZUCKERTRAUBE’ 1310

Rotevakasvuinen, isoja terttuja tekevä punainen kirsikkatomaatti, jolla aromikas maku. Kasvihuoneessa tai suojaisella, aurinkoisella seinustalla sateensuojassa kasvatettavaksi. Kannattaa kokeilla!

Biodynaaminen siemen

3,40

Annos noin 10 siementä
’trixi’ 1720

Terve ja hillittykasvuinen kirsikkatomaatti, jolla kirkkaanpunaiset, makeat, hiukan ovaalin muotoiset noin 20 g painavat hedelmät. Soveltuu avomaallekin. Runkotomaatti, joka ei kuitenkaan kasva tavattoman suureksi.

Biodynaaminen siemen

 

 

 

3,40

Annos noin 10 siementä
’SUNGOLD’ F1 1040

Runkotomaatti kasvihuoneeseen tai lämpimälle seinustalle. Erittäin suosittu lajike, monen  suosikkikirsikkatomaatti.  Oranssinpunaiset hedelmät ovat makeita, paino 10-15 g. Antaa satoa myöhäiseen syksyyn.

4,40

Annos noin 10 siementä

Varasto loppu

Goldiana 1043

Tämä kauniin oranssihedelmäinen kirsikkatomaatti muodostaa pyöreät noin 20 g painavat hedelmät. Runkotomaatti kasvihuoneeseen tai lämpimälle paikalle avomaalle. Satoisa ja viljelyvarma.

Luomusiemen.

3,40

Annos noin 10 siementä
Tomaatti ‘Green Grape’ 1035

PERINNELAJIKE, LUOMU

Kasvihuoneviljelyyn soveltuva kirsikkatomaattilajike, voi kokeilla myös avomaalla. Vihreänkeltaiset pyöreänpitkulaiset, noin 20 g painavat hedelmät ja limevihreä malto. Ei kovin korkeaksi kasvava runkotomaatti, joka kasvattaa runsaan ja rehevän kasvuston, jota kannattaa tarvittaessa tukea.

3,40

Annos noin 10 siementä
Tomaatti ‘Ildi’ 1011

Runkotomaatti, jonka hedelmät ovat kirkkaan oranssinkeltaiset, hedelmän paino noin 10 g. Tämä kirsikkatomaatti muodostaa runsaasti luumun muotoisia hedelmiä yksittäiseen terttuun, jopa 80-100 tomaattia/terttu! Maukas ja erittäin makea!

Perinnelajike.

3,40

Annos noin 10 siementä
’BLACK CHERRY’ 1083

Tumman kirsikanpunaiset hedelmät muuttuvat kypsyessään upean suklaanruskeiksi. Hedelmät ovat aromikkaita ja makeita, Ø n. 2,5 cm. Harrasteviljelijöiden suosima runkotomaatti, jonka hedelmät eivät halkeile herkästi.

Kulttuurikasvi, biodynaaminen siemen

3,40

Annos noin 10 siementä
Kirsikkatomaatti ’GARDENER’S DELIGHT’ 1721

Saadaan varastoon tammikuun aikana.

Yksi  maukkaimmista  ja  makeimmista  kirsikkatomaateista.  Kasvuaika  n.  68 vrk.  Pienet, kirkkaanpunaiset  tomaatit  tertuissa.  Paino  n. 20 – 25 g/kpl. Kasvutapa rehevä. Kookas, tuettava reilusti.  Kasvihuoneeseen  tai  lämpimälle  seinustalle. Huom, siemenet pieniä!

4,40

Annos noin 10 siementä