Talvikurpitsa

Vintersquash

Cucurbita maxima tai pepo

Varren ja hedelmän kannan poikkileikkaus on pyöreä. Haaroittuva varsi on rento ja voi kasvaa 4-12 metriseksi. Köynnöstävää talvikurpitsaa voi varastoida sellaisenaan muutamia kuukausia tai jopa vuoden. Kuori on kova, muoto ja väri voivat vaihdella suuresti eri lajeilla. Malto on hienorakeista eikä siinä ole säikeitä. Erittäin terveellisiä: sisältää runsaasti vitamiineja ja kivennäisaineita, mutta vähemmän vettä kuin kesäkurpitsalla.

Lämmin, tuulilta suojattu kasvupaikka, lehdistö voi vioittua jo 0 – +5 asteessa. Runsas- ravinteinen, kompostilla parannettu maa, pH 6,0-7,5. Lannoitus annetaan jaettuna. Esikasvatus toukokuun puolivälin jälkeen, itää parhaiten 21-35 asteessa 6-15vrk:ssa. Kasvatusaika 3-4 viikkoa, kasvatuslämpötila 20-24 astetta. Ulos- istutus kesäkuun puolivälissä hallojen mentyä. Taimiväli 100x200cm. Kastellaan kuivina kausina runsaasti. Maa ei missään vaiheessa saa päästä kuivumaan. Juuristo leviää laajalle. Optimi kasvulämpötila 18-25 astetta. Jos pääverso katkaistaan, kehittyy enemmän satoa kantavia sivuversoja. Kun osa hedelmää kantavasta sivuversosta peitetään mullalla, siihen kehittyy auttavia juuria.  Suositellaan  kasvatettavaksi 4-6 hedelmää/taimi. Kurpitsan annetaan kypsyä varressa mahdollisimman kauan. Hallan uhatessa peitetään säkillä, sanomalehdillä tai moninkertaisella harsolla. Kypsät hedelmät kestävät hallaa, kypsymättömät vioittuvat. Kahden viikon lämpökäsittely 25-30 asteessa pidentää säilymistä. Tämän jälkeen sopiva säilytyslämpötila on 10-13 astetta ilman suhteellisen kosteuden ollessa 70%.

Korjataan kypsänä kun väri täysin kehittynyt, niin säilyvyys hyvä. Korjuussa otetaan noin 5 cm vartta mukaan, jonka annetaan kuivua.

Käyttö: Säilötään etikkapikkelssiksi tai keitetään sokerin kanssa hilloksi, joka voidaan maustaa sitruunalla, inkiväärillä tai kanelilla. Sopii myös keittoihin, patoihin ja leivonnaisiin. Runsaasti a-, C- ja B-vitamiineja.

Valitse näistä:


Talvikurpitsa ’BLUE BALLET’ 1217

Uutuus 2017.

Köynnöstävä kasvutapa. Pyöreä hivenen päärynämäinen jättikurpitsa. Kuori sinivihreä. Malto loistavan oranssi. Paino n. 1-3 kg. Hyvä varastointikestävyys.

Luomusiemen

 

3,00€

Annos noin 8 siementä
TALVIKURPITSA ’SWEET MAMA’ F1 1713

F1-hybridi. Kasvuaika n. 95 vrk. Viljelyvarma, japanilainen kabocha -ryhmän kurpitsa. Hedelmä litteänpyöreä. Voi painaa n. 1,5-2,5 kg. Kuori tummanvihreä, jossa sammaleenvärisiä raitoja. Keltaisenoranssi malto mehukasta, maistuu makealta ja hieman pähkinämäiseltä. Satoisa ja kestää hyvin varastointia.

2,20€

Annos noin 8 siementä
TALVIKURPITSA ’RED KURI’ 1133

Vanha   japanilainen   lajike.  Tunnetaan   myös nimellä   ’Oranssi   Hokkaido’.   Kasvuaika   n. 100vrk. Tarvitsee kasvualaksi 1,5 x 1 m. Kasvattaa yleensä kolme hedelmää. Pisaran muotoinen, kuori keltaoranssi. Paino 1-2,5 kg. Sisus voimakkaan oranssi, säikeetön ja maultaan pähkinämäinen.  Hedelmät  korjataan  mahdollisimman myöhään, kypsinä. Maku parhaimmillaan muutaman kuukauden varastoinnin jälkeen. Sopii jälkiruokiin, leivontaan ja keittoihin. Mainio myös koristekurpitsana.

Luomusiemen

2,20€

Annos noin 8 siementä
Talvikurpitsa ’BIG MAX’ 1022

Alkuperäinen japanilainen nimi on Tsurunashi- Yakko. Kasvuaika n. 120 vrk. Voi painaa jopa 50kg. Muodoltaan pyöreä tai pitkulaisen pyöreä, matalat urat pinnassa. Köynnöstävä kasvu- tapa (2,5-3m), tosin ei kovin voimakas. Kuori ja malto voimakkaan oransseja. Ei kannata jättää kuin yksi hedelmä kasvamaan per kasvi. Ihanteellinen kurpitsakoristuksiin ja halloween-lyhtyjen valmistukseen. Erittäin hyvän makuinen. Sopii täytettäväksi, gratiineihin, piirakoihin, keittoihin, soseisiin ja makeisiin leivonnaisiin. Säilyy viileässä n, 5-10kk.

2,50€

Annos noin 8 siementä