Hyötykasviyhdistys

Tunnen iloa, kunnioitusta ja kiitollisuutta. Iloa siitä, että voimme juhlia Hyötykasviyhdistyksen 40-vuotistaivalta näin upeissa merkeissä.

Tunnen kunnioitusta kaikkia yhdistyksemme jäseniä ja toimijoita kohtaan, jotka ovat rakentaneet näin elinvoimaisen yhdistyksen. Tunnen kiitollisuutta, sillä yhdistyksen myötä on toteutunut osa unelmaani. Unelmasta ihmisen ja luonnon vuorovaikutussuhteiden rakentumisesta kestävälle, ekologiselle perustalle.

Olen koulutukseltani biologi-maantieteilijä-ekologi. 1960-luvun loppupuolelta lähtien olen tehnyt ympäristö- ja luonnonsuojelutyötä opettajana Helsingin yliopiston kehitysmaainstituutissa ja toimittajana pääasiassa Yleisradiossa.

Kehitysmaainstituutissa toimin tuntiopettajana ja luennoin ihmisen ekologiasta eli ihmisen paikasta luonnon kokonaisuuudessa ja ihmisen käyttämistä luonnonvaroista ja käytön seurauksista biosfääriin eli elämänkehään.

1970-luvun alussa minut pyydettiin kahteen opetusministeriön komiteaan sihteeriksi. Ensimmäinen oli Kehitysmaatutkimuksen ja opetuksen komitea ja toinen Ympäristökasvatuksen ja -opetuksen komitea. Komiteat tekivät hyvää työtä, mutta minulle jäi hieman ontto olo, voivatko komitean suositukset toteutua. Jäävätkö mietinnöt vain arkistojen hyllylle. Silloin puhuttiin paljon siitä, että nämä opetusaineet piti saada läpäisyperiaatteella kaikkeen opetukseen. Etteivät vain läpäisisi liian hyvin, eikä niistä tarttuisi mitään käytäntöä ajatellen. Miten asioista pitäisi puhua, että niiden merkitys tulisi konkreettisesti selväksi meille ihmisille.

Yleisradiossa toimin pääasiassa asia- ja opetusohjemien toimittajana. Vuonna 1977 toimitin Liisa Veenkiven kanssa Biologiaa aikuisille -radiosarjan. Sen tarkoituksena oli jakaa tietoa ihmisestä ja luonnosta. Ohjelmiin liittyi samanniminen vihkonen ja kuulijoilla oli mahdollisuus osallistua viikonloppukurssille pohtimaan ohjelmien herättämiä kysymyksiä. 

Kurssi järjestettiin rehtori Paavo Suvannon avustuksella Oriveden Opistossa 10.–11.12.1977. Kurssille tuli toistakymmentä opiskelijaa. Kurssilla luennoivat mm. dosentti Anto Leikola yksilönkehitykseen vaikuttavista voimista ja professori Toivo Rautavaara kasvien ravitsemuksellisesta merkityksestä.

Noihin aikoihin tuntui siltä, että yleisellä yhteiskunnallisella tasolla oltiin vieraannuttu luonnosta ja luonnnon merkitys ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille oli hämärtynyt.

Miten auttaa meitä ihmisiä takaisin elävään luontosuhteeseen ja sitä kautta luonnonsuojeluun?

Biologiaa aikuisille –radiosarjassa oli kasvien elämää käsittelevä osa. Mietin miten herättää mielenkiinto kasvien elämään ja tuoda esille kasvien ratkaiseva merkitys elämällemme. Vihreät kasvit ovat elämän perustuottajia ja niiden toiminnan varassa on elämämme, koko biosfäärin ekologinen toiminta. Hyötykasvit ovat konkreettinen side luontoon. Viljely- ja puutarhakasvit sekä luonnon villiyrtit voisivat olla tie elävään luontosuhteeseen. Syödessään kasveja ihminen syö itsensä kiinni luontoon.

Olin viehättynyt Toivo Rautavaaran toimittamasta kirjasta Hyötykasvit värikuvina ja erityisesti minua kiehtoi hänen kirjansa Mihin kasvimme kelpaavat. Pyysin Rautavaaraa asiantuntijaksi kasveista kertovaan radio-ohjelmaan. Nauhoituksen päätyttyä jatkoimme keskustelua kasveista ja kiitin häntä tuosta erinomaisesta kirjasta Mihin kasvimme kelpaavat.

Sanoin hänelle, että Suomeen pitäisi perustaa Hyötykasviyhdistys. Siihen Toivo Rautavaara lausui, että sellainen on ollut Norjassa 75 vuotta ja kuninkaallisetkin ovat yhdistyksen jäseniä. No sittenhän Suomeenkin on sellainen saatava. Sovimme seuraavaksi päiväksi tapaamisen, missä kehittelisimme asiaa edelleen. >

> Toivo Rautavaara tuli tapaamiseen mukanaan valmiit yhdistyksen säännöt. Hänellä oli kokemusta yhdistyksistä. Minusta säännöt olivat toimivat, mutta halusin lisäyksen kohtaan missä puhutaan viljeltyjen ja villien kasvien tunnetuksi tekemisestä. Sääntöluonnokseen lisättiin hyötykasvien ekologinen suojelu. Se tarkoittaa sitä, että ei riitä kasviyksilön suojelu, vaan on suojeltava sitä kokonaisuutta missä kasvi elää. Luonnonsuojelussa oli liian monta kertaa koettu se, että vaikka yksittäistä lain suojelemaa kasvia ei saanut poimia, sen päälle saatiin rakentaa kaupunki.

Saattaessamme rehtori Paavo Suvannon kanssa Toivo Rautavaaraa junalle Oriveden asemalla keskustelimme luonnonsuojelusta ja kerroimme Rautavaaran kanssa rehtori Suvannolle, että hyötykasviyhdistys on perusteilla. Sanoin, että asian etenemisen vuoksi olisi hyvä järjestää hyötykasvikursseja. Paavo Suvanto tarttui asiaan ja ehdotti, että sellainen järjestettäisiin Oriveden Opistolla.

Vuoden 1978 alkupuolella Rautavaaran kanssa mietimme mahdollisia henkilöitä yhdistyksen perustavaan kokoukseen. Rautavaara ehdotti Hannes Tiaista mahdolliseksi puheenjohtajaksi. Otin yhteyttä muutamiin henkilöihin, jotka mahdollisesti olisivat halukkaita tulemaan perustavaan kokoukseen; mm. maantieteilijä Jussi Keinäseen, joka oli ollut ideoimassa Helsingin yliopistoon perustettua Kehitysmaainstituutti Interkonttia.

Niinkuin aina yhdistyksillä on vaikeuksia saada kokoontumistiloja, niin oli meilläkin. Toimiessani opettajana kehitysmaainstituutissa minulla oli mahdollisuus kysellä yliopiston tiloja. Halusin, että ensimmäinen kokous pidettäisiin Yliopiston kasvitieteellisellä laitoksella, jotta tuntuisi, että olemme tosissamme ja että lähestymistapamme hyötykasveihin olisi tieteellisellä pohjalla.

Keksin, että voin perustaa kehitysmaainstituuttiin etno-ekologisen opintopiirin ja sen puitteissa pyytää kokoustiloja. Professori Jaakko Jalas suostui, ja niin kevättalvella pidettiin perustava kokous kasvitieteen laitoksen luentosalissa. Läsnä oli kymmenkunta henkilöä. Säännöt hyväksyttiin ja puheenjohtajaksi valittiin Hannes Tiainen. Hän ja Toivo Rautavaara valtuutettiin viemään yhdistys yhdistysrekisteriin. Heillä taisi olla suhteita, sillä yhdistys rekisteröitiin hyvin nopeasti.

Maatalousministerinäkin toiminut Hannes Tiainen oli tuolloin Suomen 4-H-yhdistyksen puheenjohtaja ja yhdistyksen hallituksen kokoukset pidettiin pääasiassa 4-H yhdistyksen tiloissa. Yhdistyksen ensimmäisessä hallituksessa oli jäsenenä mm. vaimoni Tuula Nurmi. 

Tapasimme ensimmäistä kertaa Pentti Linkolan kevään muuttolintujen kunniaksi järjestämissä Kurkijuhlissa. Siellä juttelimme luonnonsuojelusta ja kerroin, että olisi hyvä perustaa hyötykasviyhdistys, jonka kautta ihmiset voisivat solmia uuden luontosuhteen. Siihen Tuula tokaisi: ’’Mikset sitten perusta’’. Ja kuinkas sitten kävikään.

Suunnittelin hyötykasvikurssien rakenteen. Se rakentui kolmesta asiakokonaisuudesta: viljeltyjen ja luonnonvaraisten kasvien tunnistaminen ja käyttö, mitä on terveellinen ravinto ja kasvisravinnon merkitys sekä luonnonsujelu terveellisen elinympäristön rakentamisessa. 

Kurssi sopi Paavo Suvannolle, joka muutenkin vastasi Oriveden Opiston luonnonsuojeluopetuksesta. Kurssi päätettiin pitää kevätkesällä 1978. Yleisradion aikuisopetuksen lähetyksessä mainittiin tuleva hyötykasvikurssi ja osallistumismahdollisuus. Oriven Opiston puhelinkeskus melkein tukkeutui. Ilmoittautuneita oli niin paljon, että lisäkurssit päätettiin pitää loppukesästä.

Vedin hyötykasvikursseja yli puoli vuosikymmentä etupäässä Oriveden Opistolla, mutta myös muualla Suomessa. Pohjoisin oli Inarin kansalaisopistossa Partakossa Kirsti Miettisen aloitteesta. Lisäksi esitelmöin vapaan sivistystyön puitteissa eri opistoisssa ihmisen ekologiasta. >

 

> Kursseilla ja esitelmätilaisuuksissa tein hyötykasviyhdistystä tunnetuksi ja innostin ihmisiä liittymään.

Toivo Rautavaara toimi myös Juho Vainio -säätiössä. Säätiön tarkoituksena on edistää terveitä elämäntapoja. Säätiö julkaisi TEE-lehteä, terveiden elämäntapojen edistämislehteä. Rautavaara oli lehden päätoimittaja. Tuolloin lehden toimitussihteerinä oli Marikka Brunila, nykyisin Marika Borg, hyvinvointikouluttaja.

Heidän ansiostaan hyötykasviyhdistyksen jäseneksi liittyjä sai ilmaiseksi TEE-lehden. Siinä kerrottiin yhdistyksen toiminnasta ja missä kulloinkin oli kursseja. Marikka Brunila toimi myös kursseilla opettaen kasvisravitsemusta.

Useimmilla kursseilla ekopuutarhuri, tietokirjailjia Ulla Lehtonen opetti tuntemaan hyötykasveja ja valmistamaan niistä ruokaa. Hänen panoksensa hyötykasvien hyödyntämisessä oli esimerkillisen kiitettävä. Yhdistyksen kunniajäsen Ulla Lehtonen kuoli tänä kesänä (2018).

Alkuajan kursseilla kasvituntemusta opetti myös Helsingin kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhuri Pentti Alanko. Hän on vuosikymmenet tehnyt työtä kasvitietouden kasvattamiseksi. Myös hänen vaimonsa Anja Alanko toimi aktiivisesti yhdistyksessä.

Rautavaaran kirja Mihin kasvimme kelpaavat on alan mestariteos. Kurssilaiset esittivät toivomuksena, että myös kursseilla kerrotuista asioista tehtäisiin kirja. Erityisesti kaivattiin kasvisravinnosta kertovaa kirjaa. Kustannusosakeyhtiö WSOY:llä oli tuohon aikaan meneillään ”vihreä aalto”. Yhtiö julkaisi runsaasti kirjoja siitä, miten luontoa voisi hyödyntää ja miten valmistaa kasvisravintoa.

Rautavaaralta ilmestyi laaja teos Miten luonto parantaa. Myös Anu Ranta julkaisi kirjan Kauneutta ja puhtautta luonnosta. Marikka Brunilan kanssa teimme Luontoäidin kasviaarteet -kirjan.

Toivo Rautavaaran teokset ovat alan klassikkoja. Hänellä oli laajat tiedot, hän oli loistava kirjoittaja ja puhuja. Selkeästi ja kärsivällisesti hän vastaili kysymyksiin. Kursseilla hän jaksoi vastata kyselijöille aina perinpohjin, vaikka edellinen kysyjä olisi kysynyt juuri saman kysymyksen. Hän oli tilaisuuksien vetonaula. Myös huumorilla hän siivitti asiaa. Erään huhtikuisen yleisötilaisuuden hän aloitti: ”Eräs perheenäiti kertoi, että he olivat vasta nyt lopettaneet joulukuusen syömisen”. Ja sitten hän jatkoi kertomista kuusenkerkistä.

Pääasiassa näillä yllä kerrotuilla toimilla yhdistyksen jäsenmäärä saatiin 1980-luvun puolessavälissä noin viiteensataan. Aloin siirtyä sivustatarkkalijaksi. Viimeisimpiä kursseja, joita vedin oli kurssi siitä, miten rakennetaan ja vedetään hyötykasvikurssi ja toivoin, että vetäjiä löytyisi.

Vielä 1992 vedin Oriveden Opistolla hyötykasvikurssin, jonka nimi oli Villit nautinnot. Nimi tuli radio-ohjemasarjastani ja siihen liittyi samanniminen kirja. Ohjelmisssa hyötykasvituntijana oli Taina Kuusi, joka myös toimi yhdistyksen puitteissa. Hän tutki mm. nokkosta ja voikukkaa.

1980-luvun lopulla alkoi uusi kausi Hyötykasviyhdistyksessä. Voimallinen nousu. Etunenässä Anu Ranta ja Sinikka Katajamäki. Ja monta muuta aktiivista toimijaa. Siitä alkaneesta kehityksestä tietää kertoa Anu Ranta (puheenjohtaja 1995–2013).

Vielä vuoden 2000 vaihteessa sain kunnian toimia yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana. Yhdistys oli saanut toimitilat Annalasta. Annala on ihmeellinen puutarhakeidas Helsingissä.

Toivon, että se saa elää mallina sille, mitä puutarhakaupunki voi olla. Annala on Helsingin elävä sydän ja Hyötykasviyhdistys sen viisas puutarhuri.

Kiitän kaikkia sydämestäni ja toivotan teille ja yhdistykselle antoisaa elämää.

Toivo Rautavaaran hengessä eteenpäin!

Toivotamme kaikki yhdessä Hyötykasviyhdistykselle:

Eläköön, eläköön, eläköön!

Annalassa 13.9.2018

Risto Nurmi