Hehkuvat sipulikukat – 250 kauneinta lajia 6263

Tönsberg Tommy, Ingebretsen Kenneth
Minerva Kustannus Oy 2013 208 s

Kirjassa esitellään 250 erilaista, tuttua tai hieman erikoisempaa lajia tai lajiketta ja selkeät ohjeet niiden kasvattamiseen. Suurin osa on yleisiä, helposti kasvatettavia lajeja, mutta kasvatusohjeita löytyy myös erikoisempiin sipulikasveihin, joita voi kasvattaa esimerkiksi siemenistä.

 

Sipuli- ja mukulakasveja voi kasvattaa sekä keväällä ja kesällä että syksyllä. Useat kirjassa esitellyt lajit pärjäävät jopa kaukana pohjoisessa tai tunturiseudulla. Jotkut sipuli- ja mukulakasvilajit ovat kotoisin trooppisilta alueilta, ja siksi ne eivät menesty Suomessa talven yli. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei niistä voisi iloita puutarhassa kesäisin. Nämä lajit tarvitsevat talvisäilytyksen sisätiloissa kylmimmän kauden ajaksi. Kirjasta löytyy neuvoja myös näiden lajien kasvattamiseen.

15,50

1 kpl

3 varastossa