- Ostoskorisi on tyhjä.
Pentti Alanko, Taina Koivunen, Elina Regårdh
Gummerus 2014, sidottu, 504 sivua
Puutarhanhoito on perheen yhteistä puuhaa ja reipasta ulkonaoloa. Pienikin maapala antaa hyvät mahdollisuudet viihtyisän ja viehättävän ympäristön luomiseen ja monenlaisten hyötykasvien viljelyyn. Kotipuutarhuri ei ole pitkänkään talven aikana toimettomana. Pihasuunnitelmat, maanparannusideat ja kasvilajien valinnat kypsyvät talven aikana valmiiksi kevättä varten.Onnistunut puutarhan rakentaminen sekä koriste- ja hyötykasvien kasvattaminen edellyttävät perustietoja maaperästä, ilmastosta ja kasveista. Suomalainen piha ja puutarha -kirja on kirjoitettu suomalaiselle kotipuutarhurille – avuksi puutarhaunelmien toteuttamiseen. Kirjasta saa perustietoja ja ideoita pihan suunnitteluun ja rakentamiseen.Kirjassa esitellään tärkeimmät koriste- ja hyötykasvit sekä niiden hoito. Suomessa menestyvät sadat erilaiset koristepuut ja -pensaat, hehkeät ruusut sekä viehättävät perennat. Tuttujen hedelmien ja marjojen lisäksi kotipuutarhassa on antoisaa kasvattaa vaikkapa ruusukvitteniä, pensasmustikkaa ja viiniköynnöstä. Myös itse kasvatetut vihannekset ja mausteyrtit ovat maukkaita, olipa viljelypaikkana parveke, kasvimaa tai kasvihuone.Kirjan valokuvat Pentti Alanko, Taina Koivunen, Elina Regårdh, Meeri Saario ja Marko Eskola. Piirrokset Tiina Eräpuu.
1 varastossa