Yksivuotinen. Kotoisin Etelä-Amerikasta. Tuotu Eurooppaan 1500-luvulla. Aluksi kasvatettiin koristekasvina, hedelmiä uskallettiin syödä vasta 1800-luvulla. Suomessa kasvatus aloitettiin 1900-luvun alussa. Ennen vanhaan kasvia kutsuttiin lemmenomenaksi. Vihreissä osissa on
lyhyitä rauhaskarvoja, joista johtuu kasville ominainen tuoksu. Hedelmät sisältävät karoteenia ja lykopeenia.
1 g = 300–350 siementä.
Esikasvatus 7–8 vk ennen istutusta eli kylvö maaliskuun puolivälistä huhtikuun puoliväliin. Itää parhaiten 22–26 asteessa. Itämisaika 5–10 vrk. Paras taimikasvatuslämpötila 18 °C. Uudelleenistutus entistä syvempään. Ennen ulosistutusta taimia on karaistava 8–10 päivää.
Tomaatti rakastaa lämpöä ja aurinkoa. Vaatii hyvin lannoitetun,
fosforipitoisen ja multavan kasvupaikan. Liika typpi huonontaa makua ja lisää alttiutta kasvitaudeille. Tasainen kastelu ja ruohokate hyväksi. Sivuversot eli varkaat poistetaan runkotomaateista. Myös tiheistä pensastomaateista kannattaa harventaa sivuversoja. Latvotaan loppukesällä, jotta voima jää hedelmien kehittymiseen.
Tuoreena, voidaan myös pakastaa tai valmistaa esim. ketsuppia. Raa’at, väriltään jo vaalenneet tomaatit voi kypsyttää sisällä tai säilöä etikkaliemeen. Tomaatin vihreät osat, kuten tummanvihreät hedelmät, lehdet ja varret, ovat myrkyllisiä.
Herukkatomaatti on Perusta ja Equadorista kotoisin oleva tomaatin villi muoto. Sillä on rehevä kasvutapa ja se tuottaa hyvällä kasvupaikalla runsaan sadon pieniä, pyöreitä, marjamaisia tomaatteja. Hedelmien maku on herkullinen, intensiivinen, makea ja hieman hapokas. Ulos lämpimälle kasvupaikalle tai kasvihuoneeseen. Sopii myös kasvatettavaksi suuressa ruukussa. Herukkatomaatti on vastustuskykyinen monille tomaattien kasvitaudeille ja sen veden ja lannoitteiden tarve on vähäisempi kuin muilla tomaateilla. Sivuversoja ei tarvitse poistaa. Saattaa itää hitaammin kuin jalostetut tomaattilajikkeet.
Siementen itäminen voi kestää jopa kolme viikkoa, joten esikasvatuksen voi aloittaa hieman aiemmin kuin muilla tomaateilla, helmi- maaliskuussa.
Luomusiemen
Varasto loppu
Perinnelajike
Perinteinen saksalainen kirsikkatomaattilajike. Kasvattaa 50–100 cm pituiset versot, jotka haarautuvat tyvestä saakka ja tuottaa rehevän ja tuuhean kasvuston. Sopii kasvatettavaksi amppeliin tai korkeaan ruukkuun parvekkeelle, kasvihuoneeseen tai lämpimälle seinustalle. Tuottaa runsaasti pieniä, roosanpunaisia hedelmiä. Hedelmien koko 15–20 g.
Keltainen, erittäin makea cocktail-tomaatti, jolla on hauskan päärynänmuotoiset hedelmät.
Runkotomaatti
Biodynaaminen siemen
Avomaalle soveltuva runkotomaatti.Tämä kirsikkatomaattilajike on maultaan makean kirpeä ja aromikas. Hedelmät painavat noin 30 g.
Biodynaaminen siemen
Rotevakasvuinen, isoja terttuja tekevä punainen kirsikkatomaatti, jolla aromikas maku. Kasvihuoneessa tai suojaisella, aurinkoisella seinustalla sateensuojassa kasvatettavaksi. Kannattaa kokeilla!
Biodynaaminen siemen
Terve ja hillittykasvuinen kirsikkatomaatti, jolla kirkkaanpunaiset, makeat, hiukan ovaalin muotoiset noin 20 g painavat hedelmät. Soveltuu avomaallekin. Runkotomaatti, joka ei kuitenkaan kasva tavattoman suureksi.
Biodynaaminen siemen
Runkotomaatti kasvihuoneeseen tai lämpimälle seinustalle. Erittäin suosittu lajike, monen suosikkikirsikkatomaatti. Oranssinpunaiset hedelmät ovat makeita, paino 10-15 g. Antaa satoa myöhäiseen syksyyn.
Tämä kauniin oranssihedelmäinen kirsikkatomaatti muodostaa pyöreät noin 20 g painavat hedelmät. Runkotomaatti kasvihuoneeseen tai lämpimälle paikalle avomaalle. Satoisa ja viljelyvarma.
Luomusiemen.
PERINNELAJIKE, LUOMU
Kasvihuoneviljelyyn soveltuva kirsikkatomaattilajike, voi kokeilla myös avomaalla. Vihreänkeltaiset pyöreänpitkulaiset, noin 20 g painavat hedelmät ja limevihreä malto. Ei kovin korkeaksi kasvava runkotomaatti, joka kasvattaa runsaan ja rehevän kasvuston, jota kannattaa tarvittaessa tukea.
Runkotomaatti, jonka hedelmät ovat kirkkaan oranssinkeltaiset, hedelmän paino noin 10 g. Tämä kirsikkatomaatti muodostaa runsaasti luumun muotoisia hedelmiä yksittäiseen terttuun, jopa 80-100 tomaattia/terttu! Maukas ja erittäin makea!
Perinnelajike.
Tumman kirsikanpunaiset hedelmät muuttuvat kypsyessään upean suklaanruskeiksi. Hedelmät ovat aromikkaita ja makeita, Ø n. 2,5 cm. Harrasteviljelijöiden suosima runkotomaatti, jonka hedelmät eivät halkeile herkästi.
Kulttuurikasvi, biodynaaminen siemen
Yksi maukkaimmista ja makeimmista kirsikkatomaateista. Kasvuaika n. 68 vrk. Pienet, kirkkaanpunaiset tomaatit tertuissa. Paino n. 20 – 25 g/kpl. Kasvutapa rehevä. Kookas, tuettava reilusti. Kasvihuoneeseen tai lämpimälle seinustalle. Huom, siemenet pieniä!
Varasto loppu