Basilika

Ocimum basilicum

Meillä yksivuotinen. Pensasmainen, Intiasta kotoisin oleva 30-50cm korkea, hyväntuoksuinen yrtti. Oletetaan nimen johtuvan kreikan sanasta ’vasilikos’,   kuninkaallinen,   kuninkaiden   yrtti. Romaniassa basilikaa pidetään rakkauden sym- bolina. Kaiken kaikkiaan ristiriitainen yrtti: toisaalta on pidetty pahuuden, mutta toisaalta ilon ja onnen yrttinä. Siitä on olemassa kymmeniä eri alalajeja ja lajikkeita. 1g = n. 700 siementä.

Kylvö  huhtikuun  alussa  2-4  siementä ruukkuunsa. Siemenet peitetään hyvin ohuella hiekkakerroksella tai vermikuliitillä. Itää 20 as- teessa 1-2 viikossa. Taimien karaisu on tärkeää ennen ulosistutusta. Viihtyy hyvin lannoitetussa, hikevässä ja ilmavassa mullassa, lämpimässä ja tuulettomassa paikassa kasvihuoneessa. Avomaakasvatusta kannattaa yrittää ainoastaan aivan  eteläisimmässä  Suomessa  ja  sielläkin harson alla. Taimi- ja riviväli 30-40cm. Taimet latvotaan, kun niissä on muutama pari kasvulehtiä. Niistä tulee silloin tuuheampia ja sadosta runsaampi.  Hallanarka:  kärsii  kylmyydestä  jo +5 asteessa. Kasvihuoneolosuhteissa voi kasvaa jopa metrin korkuiseksi, mutta avomaalla korkeus jää alle puolen metrin. Yleisimpiä tuholaisia ovat kirvat. Punalehtistä basilikaa kiusaavat usein ripsiäiset. Poistetaan heti vioittuneet lehdet!

Kerätään nuoria lehtiä sekä kukkavarsia, kun kukintojen alimmat kukat ovat auki. Lehdet voi kuivata 35 asteessa. Parhaiten aromi säilyy pakastettaessa.

Parasta tuoreena. Koko kasvin voi käyttää. Sillä voi maustaa lähes kaikkia ruokia, kuten liha-, kala-, muna-, juusto-, tomaatti- ja makkararuokia. Basilikaa pidetään yhtenä par- haista mausteista suolaa vähennettäessä. Chartreuse-likööriin käytetään basilikan siemeniä. Lääkeyrttinä basilikaa on käytetty ruuansulatushäiriöihin, ilmavaivoihin ja yskään. Apteekeissa on ollut aikaisemmin myynnissä yleissalvaa kuningassalva-nimellä (unquentum basilicum nigrum), missä on käytetty basilikaa. Tuoksu karkottaa kärpäsiä.

Valitse näistä:


THAIBASILIKA 2012

Thaimaassa kutsutaan horapaksi. Ulkonäöltään muistuttaa tavallista basilikaa, on hieman tanakampi  ja  pensasmaisempi. Varret  punertavat. Kasvaa n. 40cm korkeaksi. Kukat kauniin purppuranpunaiset. Maku voimakkaan mausteinen, muistuttaa sekä kanelin että aniksen aromia

2,20€

Annos noin 0,2 g
SITRUUNABASILIKA 2711

Sitruunantuoksuiset pienehköt lehdet ja valkoiset kukat. Korkeus 30-40cm. Raikkaat lehdet sopivat salaatteihin  ja jälkiruokiin  erityisesti jäätelön kera. Sopii hyvin ruukkuviljelyyn.

Luomusiemen

2,20€

Annos noin 0,2 g
Pikkulehtibasilika ’Minette’ 2756

Kaunis, pienilehtinen, pensasmainen kasvutapa. Korkeus noin 35 cm. Erittäin voimakas, hedelmäinen aromi. Sopii hyvin ruukkuviljelyyn.

2,20€

Annos noin 0,2 g
Punalehtinen basilika 2002

Kauniin purppuranpunaiset lehdet. Maku erinomaisen aromikas. Silmänruokaakin!

Luomusiemen

2,20€

Annos noin 0,2 g
PYHÄBASILIKA 2011

Viljellään buddhalaisten temppeleiden ympärillä. Siellä kuolleen rinnuksilla on käytetty suojelemaan sielua kaikelta pahalta. Kaunis: pensasmainen, tanakka, varret tummanpunaiset, kukat punertavia. Lehtien maku muistuttaa pippuria. Thaimaassa sitä kutsutaankin pippuribasilikaksi. Ei pidä syödä tuoreeltaan, vaan kuumennettuna! Intialainen nimi on tulsi tai tulasi.

2,20€

Annos noin 0,2 g
iSOLEHTINEN BASILIKA, MAMMUTTIBASILIKA 2669

Aromiltaan yksi parhaista lajikkeista. Vaatii paljon lämpöä. Isot, hieman ryppyiset, lehmuksenvihreät lehdet. Tunnetaan myös nimellä “Napolilainen basilika”.

2,20€

Annos noin 0,2 g
KAMFERIBASILIKA, LIMETTIBASILIKA 2670

Harvinainen basilika Amerikasta. Aromi erikoinen, mausteinen, muistuttaa limettiä. Korkeus n. 50-60 cm. Tummanvihreät lehdet aika pienet. Sopii erityisen hyvin kalan mausteeksi ja salaatteihin.

 

2,50€

Annos noin 0,2 g
KREIKKALAINEN 2668

Pienilehtinen  pikkupensas,  joka  sopii  ruukku- viljelyyn.  Korkeus  n.  20cm.  Valkoiset  kukat. Hyvä, voimakas aromi.

Luomusiemen

2,50€

Annos noin 0,2 g
KANELIBASILIKA 2453

Makeahko kanelinen tuoksu, joka säilyy hyvin kuivattaessa. Korkeus n. 50-60cm. Kukat punaiset. Kaunis koristekasvinakin. Sopii erityisesti omenaruokiin.

Luomusiemen

2,20€

Annos noin 0,2 g
GENOVALAINEN 2310

Italialainen,  suosittu  lajike. Viljellään eniten maailmassa. Tummanvihreät lehdet ja tyypillinen voimakas basilikan aromi. Nopeakasvuinen.

Luomusiemen

2,20€

Annos noin 0,2 g