- Ostoskorisi on tyhjä.
Mimosa pudica
Kotoisin  Brasiliasta.  Kosketuksesta  sulkeutuvien lehtiensä vuoksi hauska ja mielen- kiintoinen. Kutsuttu myös ’tuntopuuksi’.  Lehdet  oikenevat  yleensä  viidessä,  kymmenessä minuutissa riippuen valon määrästä. Kasvia ei kuitenkaan pidä kiusata liikaa! Pikkupensas, hitaasti haarova, hento varsi. Pitkäruotiset lehdet vuoroittaiset, jotka ovat haarautuneet kahteen tai neljään liuskaan, joissa kussakin 10-20 paria pikkulehdyköitä. Kukat ovat kauniissa pallomaisissa lehtihangoissa olevissa kukinnoissa, tavallisesti  sinipunaisia.  Terälehdet  puuttuvat kokonaan, väri peräisin heteiden tiheästä kimpusta. Kesän aikana ehtivät kasvaa n. 60-80cm:n mittaisiksi.
 Kylvö  maaliskuussa  5-6 siementä pieneen ruukkuun. Mullan pinnan voi jättää muutaman sentin alemmaksi, jotta taimien venyttyä multaa voi lisätä ruukun täyteen. Taimia ei kannata koulia, kasvavat kauniimmin rauhassa. Kun taimet ovat 4-5cm:n mittaisia, heikoimmat nypitään pois. Jätetään kolme parasta.  Kun  taimet  ovat  täyttäneet  multatilan, siirretään  koko  multapaakku  hieman  suurempaan ruukkuun ja myöhemmin tarvittaessa sama toistetaan uudelleen. Lopulliseksi ruukuksi riittää neljän tuuman ruukku. Hyvä kasvumulta on hiekansekaista  kompostimultaa.  Taimet  eivät siedä suoraa auringonpaistetta, mutta valoa ja lämpöä on oltava runsaasti. Lannoitetaan viikoittain. Kasteltaessa on tärkeää, että vesi on haaleaa, muuten lehdet kellastuvat. Kasvatetaan yksivuotisena, koska tiputtaa lehtensä talveksi ja silloin kituvan ja ruman näköinen. Vanhemmat  kasvit  ovat  liikkeissäänkin  hitaampia.  Ei pidä vedosta eikä tupakansavusta.