Euroopanmerikaali, merikaali

Strandkål

Crambe maritima

Mv. Kasvaa harvinaisena Saaristomeren etelä- osissa ja jonkin verran Suomenlahden hiekka- rannoilla ja levävalleilla. Paikoittaisen häviämisen on aiheuttanut lammas, joka syö kasvin niin perusteellisesti, ettei a versoja kasva. Jo antiikin Roomassa lehtiä ja juuria kerättiin ravinnoksi. Aikaisemmin viljelty runsaasti parsan tavoin mm. Englannissa, Ranskassa, Saksassa ja Sveitsissä. Viljely on taas elpymässä Euroopassa. Makua kuvataan pähkinämäiseksi, mutta kirpeäksi.  Merikaalin  isot,  harmahtavanvihreät  lehdet ovat päältä vahakerroksen peittämät. Nuorten lehtien alapinta on sinipunainen. Runsaasti haarova varsi on tanakka ja särmikäs. Valkeat, mettä sisältävät kukat houkuttelevat hyönteisiä.

1 g = 18 siementä.

Viljely on helppoa. Viihtyy hiekkapitoisessa, ravinteikkaassa puutarhamaassa, pH n. 6,5. Kylvä 3-4 siementä 1-2 cm:n syvyyteen 40cm välein. Jätä itäneistä taimista vahvin kasvamaan. Sato valmistuu 4 kk:ssa. Lehtiä otetaan tasaisesti ulkoreunoilta, kerääminen kiihdyttää vain kasvua. Esikasvatus (5-6 viikkoa) aikaistaa sadonkorjuuta. Neliömetrille istutetaan n. neljä tainta. Istutusvuoden jälkeen annetaan kasvaa kaksi kasvukautta, jotta taimet kestäisivät sadonkorjuun aiheuttaman rasituksen. Alkukesästä ilmaantuvat kukinnot poistetaan. Rikkakasvit kitketään huolellisesti. Huomioidaan suuri rikin tarve. Saattaa vaivata ristikukkaisille tyypilliset taudit ja tuholaiset. Viljelymuotoja on kehitetty monia. Viljelmän voi peittää keväällä hiekkakerroksella, oljilla tai isolla saviruukulla. Näin kehittyvät versot jäävät lehtivihreättömiksi ja ovat mureita. Valkaisua jatketaan sadonkorjuuseen asti. Kastelu meri- tai suolavedellä antaa vihannekselle hienon aromin. Rakkoleväkate on hyväksi. Sama kasvusto tuottaa satoa n. 6-10 vuotta.

Avomaalla  sato valmistuu  keväällä. Nuoria, leveitä ja meheviä lehtiruotia (pituus 15-30cm) käytetään parsan tavoin, lehtiä kuten pinaattia. Korjuun jälkeen säilytetään pimeässä, etteivät vihertyisi. Säilyvät viileässä viikon verran.   Herkuttelijoille! Kaunis koristekasvinakin.

 

 

Valitse näistä:


4,00

Annos noin 2 g