- Ostoskorisi on tyhjä.
Cucurbita maxima tai pepo
Varren ja hedelmän kannan poikkileikkaus on pyöreä. Haaroittuva varsi on rento ja voi kasvaa 4-12 metriseksi. Köynnöstävää talvikurpitsaa voi varastoida sellaisenaan muutamia kuukausia tai jopa vuoden. Kuori on kova, muoto ja väri voivat vaihdella suuresti eri lajeilla. Malto on hienorakeista eikä siinä ole säikeitä. Erittäin terveellisiä: sisältää runsaasti vitamiineja ja kivennäisaineita, mutta vähemmän vettä kuin kesäkurpitsalla.
Lämmin, tuulilta suojattu kasvupaikka, lehdistö voi vioittua jo 0 – +5 asteessa. Runsas- ravinteinen, kompostilla parannettu maa, pH 6,0-7,5. Lannoitus annetaan jaettuna. Esikasvatus toukokuun puolivälin jälkeen, itää parhaiten 21-35 asteessa 6-15vrk:ssa. Kasvatusaika 3-4 viikkoa, kasvatuslämpötila 20-24 astetta. Ulos- istutus kesäkuun puolivälissä hallojen mentyä. Taimiväli 100x200cm. Kastellaan kuivina kausina runsaasti. Maa ei missään vaiheessa saa päästä kuivumaan. Juuristo leviää laajalle. Optimi kasvulämpötila 18-25 astetta. Jos pääverso katkaistaan, kehittyy enemmän satoa kantavia sivuversoja. Kun osa hedelmää kantavasta sivuversosta peitetään mullalla, siihen kehittyy auttavia juuria. Suositellaan kasvatettavaksi 4-6 hedelmää/taimi. Kurpitsan annetaan kypsyä varressa mahdollisimman kauan. Hallan uhatessa peitetään säkillä, sanomalehdillä tai moninkertaisella harsolla. Kypsät hedelmät kestävät hallaa, kypsymättömät vioittuvat. Kahden viikon lämpökäsittely 25-30 asteessa pidentää säilymistä. Tämän jälkeen sopiva säilytyslämpötila on 10-13 astetta ilman suhteellisen kosteuden ollessa 70%.
Korjataan kypsänä kun väri täysin kehittynyt, niin säilyvyys hyvä. Korjuussa otetaan noin 5 cm vartta mukaan, jonka annetaan kuivua.
Käyttö: Säilötään etikkapikkelssiksi tai keitetään sokerin kanssa hilloksi, joka voidaan maustaa sitruunalla, inkiväärillä tai kanelilla. Sopii myös keittoihin, patoihin ja leivonnaisiin. Runsaasti a-, C- ja B-vitamiineja.
Köynnöstävä kasvutapa. Pyöreä hivenen päärynämäinen jättikurpitsa. Kuori sinivihreä. Malto loistavan oranssi. Paino n. 1-3 kg. Hyvä varastointikestävyys.
Luomusiemen
Turbaanin muotoisella hedelmällä tumman vihreä ja sinivihertävä röpelöinen ja syylämäinen kuori, sisus kullan keltainen. Hedelmät painoltaan noin 5 kg. Maultaan erinomainen ja aromikas.
Biodynaaminen siemen
Kurpitsa C. maxima
Sinivihreäkuorinen hokkaidokurpitsa muodostaa noin 1,5-2 kg painavia, litteänpyöreitä hedelmiä. Hedelmäliha keltaoranssia. Hyvä säilyvyys.
Vanha japanilainen lajike. Tunnetaan myös nimellä ’Oranssi Hokkaido’. Kasvuaika n. 100vrk. Tarvitsee kasvualaksi 1,5 x 1 m. Kasvattaa yleensä kolme hedelmää. Pisaran muotoinen, kuori keltaoranssi. Paino 1-2,5 kg. Sisus voimakkaan oranssi, säikeetön ja maultaan pähkinämäinen. Hedelmät korjataan mahdollisimman myöhään, kypsinä. Maku parhaimmillaan muutaman kuukauden varastoinnin jälkeen. Sopii jälkiruokiin, leivontaan ja keittoihin. Mainio myös koristekurpitsana.
Biodynaaminen siemen
Oranssin värinen, hivenen muhkurapintainen jättikurpitsa, joka voi parhaimmillaan kasvaa jopa 45 kiloiseksi. Keltainen hedelmäliha sopii mainiosti piiraisiin ja säilöntään sekä keittoihin.
PERINNELAJIKE
Voimakkaan oranssin värinen, pyöreä ja pystyuurteinen, muutoin sileäpintainen jättikurpitsa, jonka hedelmäliha on kirkkaan keltainen. Hedelmille kertyy parhaimmillaan painoa yli toistakymmentä kiloa.
Soveltuu hyvin myös halloween -lyhtyjen valmistamiseen.
Kermanvaalea koristeellinen hedelmä, jossa on tummanvihreitä raitoja ja kuvioita. Oranssi malto on maultaan pehmeän pähkinäinen. Hedelmä on pyöreähkö ja pieni, paino noin 200-500 grammaa.
Säilyy pitkään.
Luomusiemen