- Ostoskorisi on tyhjä.
Atriplex hortensis
Yv. Toiselta nimeltään tarhasavikka on Euroopan vanhimpia keittiökasveja, mahdollisesti kotoisin Etu-Aasiasta. Kreikkalaiset viljelivät sitä parisataa vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Pohjoismaihin sen tiedetään tulleen 1100-luvulla. Jauhosavikan sukulainen. Lehdet ovat vain vaaleammat ja paljon suuremmat. Suomessa aikaisemmin viljelty koristekasvinakin. Vuosisadan alkupuolella tiedetään vanhoissa puutarhoissa sen villiytyneen mm. Vaasassa ja Oulussa. Kasvista on sekä verenpunainen että kellertävä muunnos. Nopeakasvuinen, vaatimaton ja pakkasenkestävä. Haaroittuu runsaasti, korkeus 0,5 – 2m.
Kylvetään aikaisin keväällä, syyskylvökin onnistuu. Kun lehtiä on kehittynyt seitsemän, kahdeksan, voi sadonkorjuun aloittaa. Parhaimmillaan lehdet ovat kesän alussa. Jatkuva lehtien kerääminen takaa satoa pitkälle kesään. Voi tehdä myös lisäkylvön. Kukka-aiheet on syytä katkaista, koska kukkimisen jälkeen lehtien maku muuttuu karvaaksi ja käyttökelvottomaksi, ja runsas siemenien kehittyminen takaa ei-toivottuja tarhamaltsoja. Nopeakasvuisena vaatii ravinnepitoista maata. Hirvet ja peurat rakastavat sitä.
Sisältää hieman oksaalihappoa, joten ryöppääminen tarpeen. Käytetään pinaatin tavoin. Vesikrassi lisänä antaa keittoon hienon maun!
Tuuheana kasvava, voimakkaan punalehtinen, koristeellinen, reippaasti haarova tarhamaltsa. Erinomainen myös leikkokukkana.
Tarhamaltsa
Punalehtinen, hyvänmakuinen ja koristeellinen tarhamaltsa.
Varasto loppu