Runkotomaatit

Tomat

Solanum lycopersicum

Yksivuotinen. Kotoisin Etelä-Amerikasta. Tuotu Eurooppaan 1500-luvulla. Aluksi kasvatettiin koristekasvina, hedelmiä uskallettiin syödä vasta 1800-luvulla. Suomessa kasvatus aloitettiin 1900-luvun alussa. Ennen vanhaan kasvia kutsuttiin lemmenomenaksi. Vihreissä osissa on lyhyitä rauhaskarvoja, joista johtuu kasville ominainen
tuoksu. Hedelmät sisältävät karoteenia ja lykopeenia. 1
g = 300–350 siementä.

Esikasvatus 7–8 vk ennen istutusta eli kylvö maaliskuun puolivälistä huhtikuun puoliväliin. Itää parhaiten 22–26 asteessa. Itämisaika 5–10 vrk. Paras taimikasvatuslämpötila 18 °C. Uudelleenistutus entistä syvempään. Ennen ulosistutusta taimia on karaistava 8–10 päivää.
Tomaatti rakastaa lämpöä ja aurinkoa. Vaatii hyvin lannoitetun,
fosforipitoisen ja multavan kasvupaikan. Liika typpi huonontaa makua ja lisää alttiutta kasvitaudeille. Tasainen kastelu ja ruohokate hyväksi. Sivuversot eli varkaat poistetaan runkotomaateista. Latvotaan loppukesällä, jotta voima jää hedelmien kehittymiseen.

Tuoreena, voidaan pakastaa tai valmistaa esim.
ketsuppia. Raa’at, väriltään jo vaalenneet tomaatit voi
kypsyttää sisällä tai säilöä etikkaliemeen. Tomaatin vihreät
osat, kuten tummanvihreät hedelmät, lehdet ja varret,
ovat myrkyllisiä.

Valitse näistä:


’Pearshaped Yellow’ 1704

Keltainen, erittäin  makea  cocktail-tomaatti, jolla on hauskan päärynänmuotoiset hedelmät.

Runkotomaatti

Biodynaaminen siemen

4,40

Annos noin 10 siementä
Tomaatti ’San Marzano’ 2 1036

Vanha, italialainen, erittäin suosittu ja tunnettu runkotomaattilajike, jolla pitkänomaiset, kirkkaanpunaiset hedelmät. Hedelmän paino noin 70–100 g, lihaisa, vähäsiemeninen malto. Satoisa ja viljelyvarma, suosittu kastikkeissa ja keitoissa..

2,90

Annos noin 10 siementä
Tomaatti ’Primabella’ 1921

Avomaalle soveltuva runkotomaatti.Tämä kirsikkatomaattilajike on maultaan makean kirpeä ja aromikas. Hedelmät painavat noin 30 g.

 

Biodynaaminen siemen

4,40

Annos noin 10 siementä
Tomaatti ’Wladiwostok’ 1718

Läpimitaltaan noin 5-6 cm avomaan pihvitomaatti. Vanha perinnelajike, jolla pyöreän litteät kirkkaan punaiset hedelmät.

Biodynaaminen siemen.

2,90

Annos noin 10 siementä
Tomaatti ‘Principe Borghese’ 1071

PERINNELAJIKE

Italialainen perinnelajike ja runkotomaatti, jota käytetään usein aurinkokuivattuna. Lihaisat, vähäsiemeniset, pienehköt luumun malliset hedelmät ovat ohutkuorisia, makeita ja aromikkaita.

 

 

3,40

Annos noin 10 siementä
Runkotomaatti ’Sibirjak’ 1773

Runkotomaatti, joka tarvitsee tukea, varkaat tulee poistaa. Nopeakasvuinen, kestävä lajike, jolla suuret hedelmät. Menestyy hyvin epävakaissa oloissamme. Kasvaa avomaalla suojaisassa paikassa noin metrin korkuiseksi, kasvihuoneessa hiukan korkeammaksi Hedelmät kasvavat tertuissa ja painavat noin 80 g.

Luomusiemen

 

2,90

Annos noin 10 siementä
’ruthje’ 1722

Kirkkaanpunaset, hiukan sydämen muotoiset ja ohutkuoriset tomaatit painavat noin 40-55 g pysyvät hyvin versoissa kypsyttyäänkin. Tiivis kasvutapa. Maku poikkeuksellisen hyvä. Kasvihuoneeseen.

Biodynaaminen siemen

 

2,90

Annos noin 10 siementä
Runkotomaatti ’ZLATAVA’ 1249

Veriappelsiinia muistuttava hedelmä, jonka kuori on oranssi, sisus punainen. Pyöreähköt, sydämen muotoiset hedelmät ovat herkullisia ja näyttäviä siivutettuina. Hedelmä painaa noin 80 g. Runkotomaatti, muista poistaa varkaat eli sivuversot.

 

2,90

Annos noin 10 siementä

Varasto loppu

Runkotomaatti ’Black Plum’ 1386

PERINNELAJIKE, LUOMU

Runkotomaattilajike kasvihuoneviljelyyn. Kypsyessään mahonginruskeat, päältä hiukan vihertävät luumunmalliset hedelmät.

 

3,40

Annos noin 10 siementä
’MONEYMAKER’ 1919

Vanha englantilainen klassikkolajike. Terve, keskiaikainen runkotomaatti kasvihuoneviljelyyn. Kasvuaika n. 75 vrk. Hedelmät pyöreitä, punaisia. Paino n. 70-80 g/kpl. Runsassatoinen huonoissakin sääolosuhteissa. Aikaisemmin oli ammattiviljelijöiden ykköslajike!

Perinnelajike.

2,90

Annos noin 10 siementä
Tomaatti ‘Ananas’ 1006

Tomaatti ‘Ananas’ UUTUUS PERINNELAJIKE

Erittäin näyttävät ja kookkaat noin 400-500 g painavat, litteän pyöreät hedelmät, joissa keltaoranssi kuori. Keltainen hedelmäliha, jossa oransseja vivahteita. Hedelmä tiivis, mehukas ja lihaisa.

 

3,40

Annos noin 15 siementä
Tomaatti ‘Matina’ 1304

PERINNELAJIKE LUOMU

Runkotomaatti, joka soveltuu sekä avomaalle, että kasvihuoneviljelyyn. Lehdistö muistuttaa perunan lehtiä. Kirkkaan punaiset, pyöreät hedelmät, joiden paino noin 50-80 g.

 

2,90

Annos noin 10 siementä
Tomaatti ‘Voyage’ 1012

Tomaatti ‘Voyage’ UUTUUS PERINNELAJIKE

Vanha intiaanien perinnelajike Guatemalasta. Tämän runkotomaatin hedelmät ovat näyttävät, erikoisen muotoiset, kuin rypäs toisiinsa kiinnittyneitä pikkutomaatteja. Hedelmän paino noin 100-150 g. Todellista silmänruokaa

 

3,40

Annos noin 15 siementä
’TIGERELLA’ 1719

Tunnetaan myös nimellä ’Mr. STRIPEY’. Ai- kainen englantilainen runkotomaatti kasvihuoneeseen tai lämpimälle ja suojaisalle seinus- talle. Kasvuaika n. 70vrk. Hedelmän ulkonäkö erikoisen kaunis: punaisella pohjalla oranssit raidat. Tasakokoisia, painavat n. 80-90 g/kpl. Maku erinomainen. Terve ja suurisatoinen.

2,40

Annos noin 10 siementä
’Sonnenherz’ 1944

Pihvitomaatti, jolla on isot sydämen muotoiset oranssinkeltaiset hedelmät, jossa häivähdys punaa. Hedelmät painavat 250 – 350 grammaa. Herkullinen, aromaattinen ja makea maku.

Luomusiemen.

 

2,90

Annos noin 10 siementä
’BLACK RUSSIAN’ 1031

Reheväkasvuinen runkotomaatti kasvihuoneviljelyyn. Nimestä huolimatta hedelmä ei ole ruskea, vaan paremminkin mahongin värinen. Salaatteihin, kastikkeisiin. Kiinnostava!

Perinnelajike.

4,40

Annos noin 10 siementä