LAMOPINAATTI, UUDENSEELANNINPINAATTI

Nyzeeländsk spenat

Tetragonia tetragonioides

Meillä Yv. Uudenseelanninpinaatti eli lamopinaatti on kotoisin Uudesta Seelannista ja Australian etelä- ja itärannikolta. Maailman- merien purjehtija Joseph Banks toi sen Englantiin kapteeni  Cookin  maailmanympärysmatkalta jo vuonna 1771. 1800-luvulla sitä alettiin kasvattaa Ruotsissa. Se ei ole sukua varsinaiselle pinaatille, mutta on erinomainen korvike, varsinkin kun se kasvaa kuumina ja kuivina kesinä paremmin kuin tavallinen pinaatti. Reheväkasvuisena se muodostaa nopeasti rönsymäisiä haaroja kasvavia lonkeroita runsaine lehtimassoineen. Tummanvihreät, vinoneliömäiset, melko lyhytruotiset ja nystypintaiset lehdet ovat meheviä ja maistuvat voimakkaammalta kuin pinaatti. Itsepölytteinen. Kukinta ei heikennä lehtien kasvua tai niiden mehevyyttä. Sisältää verraten runsaasti oksaalihappoa.

1 g = noin 20 s.

Viihtyy lämpimässä ja aurinkoisessa kasvupaikassa, hyvin lannoitetussa, multavassa ja kuohkeassa puutarhamaassa, pH 7-7,5. Esikasvatus maalis-huhtikuussa. Siemenien kuori erittäin kova. Siksi kannattaa liottaa vuorokausi itämisen helpottamiseksi. Itämisaika 15-20 vrk. Ulos istutettaessa maan lämpötilan oltava vähintään +5 astetta. Taimiväli 40-50cm, riviväli 80cm. Kastelusta huolehditaan kuivina kausina. Voidaan kasvattaa Pohjois-Suomea myöten. Kylväytyy toisinaan kasvupaikalleen.

Satoa saadaan heinäkuun alusta. Mitä enemmän lehtiä poimitaan, sitä enemmän kasvi tuottaa uutta.

Käyttö: Lehdet ryöpätään suolalla maustetussa vedessä. Käytetään joko kokonaisina tai silputtuina muhennoksissa, keitoissa tai sellaisenaan liha- ja kalaruokien kera. Pakastetaan ryöpättynä.

Valitse näistä:


2,40

Annos noin 1 g